Politiikat ja ohjeet

Componentan toiminta perustuu konsernin arvoille:

Avoimuus

Olemme avoimia uusille asioille, kehitykselle, muutoksille – ja sitä kautta toimintatapojemme jatkuvalle parantamiselle.

Rehellisyys

Olemme rehellisiä itseämme ja toisia kohtaan. Pidämme sen, minkä lupaamme.

Arvostus

Yhteistyömme työtovereiden, esimiesten, alaisten, asiakkaiden ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa perustuu luottamukselle ja keskinäiselle kunnioitukselle.

Whistleblowing-menettely Componenta-konsernissa

Componentan liiketoiminta perustuu läpinäkyvyyteen ja yhtiön arvojen mukaiseen, eettisesti kestävään toimintaan, jonka perusperiaatteet on kirjattu yhtiön toimintaohjeisiin.

On tärkeää, että Componentan sidosryhmät ilmoittavat epäilemistään mahdollisista väärinkäytöksistä, jotka eivät kuulu yhtiömme hyvän liiketavan periaatteiden mukaiseen toimintaan. Näin yhtiöllä on mahdollisuus estää, ennaltaehkäistä tai oikaista väärinkäytökset.

Componentalla on väärinkäytöksistä ilmoittamista varten käytössään ilmoituskanava. Sen avulla Componentan sidosryhmät, kuten työntekijät, asiakkaat, toimittajat ja yhteistyökumppanit, voivat raportoida poikkeamista tai rikkomuksista, jotka koskevat esimerkiksi lakeja, säännöksiä, hyviä liiketoimintatapoja tai Componentan toimintaohjeita (Code of Conduct). Ilmoituskanava on tarkoitettu tilanteisiin, joissa tietoa ei voi jostakin syystä välittää suoraan Componentan vastuuhenkilölle.

Toimintaohjeet whistleblowing-ilmoitukseen

Componentalle on tärkeää edistää läpinäkyvyyttä ja hyvää liiketoiminnan etiikkaa. Voit kertoa huolestasi nimettömänä tai henkilöllisyytesi ilmoittaen ilmoituskanavan kautta.

Whistleblowing-ilmoituksen voi laatia täällä: https://report.whistleb.com/componenta

Ilmoituskanavaa ylläpitää ulkopuolinen kumppani, WhistleB, jonka palvelu on täysin erillään Componentan IT-järjestelmistä ja verkkopalveluista. WhistleB takaa ilmoittajan nimettömänä pysymisen, eikä palveluntarjoaja tallenna IP-osoitteita tai muita tietoja, joilla ilmoituksen lähettäjä voitaisiin tunnistaa. Kaikki ilmoitukseen liittyvä viestinvaihto on salattua ja vain nimetyt henkilöt voivat purkaa ilmoituksia. WhistleB ei voi purkaa ja lukea ilmoituksia. Ilmoituskanava on saatavilla suomeksi ja englanniksi.

Lisätietoja löydät täältä:

Ilmoituksen tekijän on hyvä huomioida, että kaikki ilmoitukset tulee tehdä rehellisesti ja vilpittömässä mielessä. Ilmoituskanavan väärinkäyttö eli väärän tai ilkeämielisen tiedon tahallinen ilmoittaminen on vakava rikkomus, joka voi johtaa jatkotoimenpiteisiin.

Muut tiedot

Tutustu lisäksi Componentan whistleblowing-ohjeisiin sekä henkilötietojen käsittelyyn.