Yhtiökokous

Componentan ylin päätöksentekoelin on yhtiökokous. Osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa, jossa osakkeenomistajalla on puhe-, kysely- ja äänioikeus. Varsinainen yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluttua tilikauden päättymisestä.

Yhtiökokous päättää osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaan sille kuuluvista asioista, joita ovat muun muassa tilinpäätöksen vahvistaminen, voitonjaosta päättäminen sekä hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan valinta.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta valmistelee ja tekee ehdotukset yhtiökokoukselle hallituksen jäseniksi ja hallituksen jäsenten palkkioiksi.

Ehdotusta valmistellessaan toimikunta arvioi hallitukseen ehdolla olevien pätevyyden lisäksi myös koko hallituksen monimuotoisuuden yhtiön toiminnan vaatimukset ja kehitysvaiheen huomioiden.

Componentan yhtiökokouskutsussa esitetään laissa ja yhtiöjärjestyksessä säädetyn lisäksi seuraavat ehdotukset (mikäli asia on yhtiökokouksen käsiteltävänä):

    • ehdotus hallituksen kokoonpanoksi;

    • ehdotus hallituksen jäsenten palkkioiksi; ja

    • ehdotus tilintarkastajiksi.

Yhtiön hallituksen puheenjohtajan ja sen jäsenten sekä toimitusjohtajan on oltava läsnä kaikissa yhtiökokouksissa. Tilintarkastajan on oltava läsnä varsinaisessa yhtiökokouksessa ja hallitukseen ehdolla olevan jäsenen on oltava läsnä valinnasta päättävässä yhtiökokouksessa.

Jokaisella Componentan osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen. Yhdellä osakkeella on yksi ääni yhtiökokouksessa.

Osakkeenomistajalla on oikeus saada yhtiökokoukselle osakeyhtiölain mukaan kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi, jos hän vaatii sitä kirjallisesti hallitukselta riittävän hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää yhtiökokouskutsuun.

Componenta ilmoittaa viimeistään varsinaista yhtiökokousta edeltävän tilikauden loppuun mennessä internetsivuillaan päivämäärän, johon mennessä osakkeenomistajan on esitettävä yhtiön hallitukselle varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi vaatimansa asia.